keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Mellakat ovat siirtyneet jalkapallokatsomosta runokentälle


Jääkiekko sopii turvallisuushakuisille, tappelut pysyvät kaukalossa. Jalkapallossa rähinät ovat kentän ulkopuolella.

Eilen Turun Kaupunginkirjaston futisjengi FC Lainasto päihitti Kirjastoliigan derbyssä Åbo Akademin jalkapallojoukkueen 5–2. Tässä liigassa ovat vain nämä kaksi joukkuetta, FC Lainasto ja BBK. Pelejä on joka vuosi kaksi, ensimmäinen keväällä ja toinen syksyllä. Liiga aloitettiin vuonna 2005.

FC Lainasto on lievästi ollut niskan päällä, mutta yleisesti ottaen kohtaamiset ovat olleet tasaväkisiä.

Jatkoilla kirjastoalan ammattilaiset kyselivät ntamogatesta, kerroin Leevi Lehdon olevan monessa liemessä uitettu konkari, jota pienet tuulet eivät riepottele – toisin on hänen ympärillään määkivän lammaslauman. Johtajalle on oltava uskollinen.

Itse olen kerran meinannut vetää kustantajaani turpaan, vaikka olemme hyviä ystäviä. Olimme silloin ulkomailla ja juovuksissa – anteeksi Ville.

Olisin kyllä saanut Ville Hytöseltä pahasti siipeeni, hän on niin mukavaksi mieheksi yllättävän voimakas – voittaa isoja äijiä kädenväännössä tämän tästä. Älkää kuitenkaan haastako, käsi voi joskus katkea, Ville tarvitsee sitä kirjoittamiseen.

Ei kommentteja: