perjantai 13. tammikuuta 2017

Runous ei ole hyväntekeväisyyttä

Kuumensin kollegan, kun mainitsin isojen kustannustalojen ajavan runoutta alas.

Minulla oli perusteena keskustelut runoilijoiden kanssa, jotka aika suoraan kysyivät miten Savukeitaalle tai Robustokselle pääsee.

Kirjoittamalla helvetin hyvän käsikirjoituksen ja lähettämällä sen, valehtelin korvat heiluen.

Tällä hetkellä tilanne taitaa molemmilla kustantamoilla olla, ettei uusia runoilijoita oteta – entisistä yritetään pitää huolta, vaikka se olisi taloudellinen itsemurha.

Runous ei ole hyväntekeväisyyttä.

Ei tarvitse kuin katsoa isojen lafkojen kevään ja kesän listoja: siellä ei runous juhli.

Poikkeuksena tietysti Sinikka Vuolan toimittama Olet täyttänyt ruumiini tulella. Eroottisen runouden antologia, jossa on mukana suuri määrä 2000-luvulla julkaisseita runoilijoita.

Useaan otteeseen palkittu vanhempi runoilija soitti ja oli huolissaan tulevaisuudestaan – ehdotin Palladiumia.

Sieltä julkaisevat kevään aikana esimerkiksi Hannu Mäkelä, Arja Tiainen ja Johanna Venho.


***  

Tulevia esiintymisiä:

27.1.2017 Arkadia International Bookshop (Nervanderinkatu 11, Helsinki)

17.2.2017 Baari (Aurakatu 14, Turku)

***

Savukeidas Kustannus:

Kustannusliike Robustos:



Ei kommentteja: