perjantai 3. maaliskuuta 2017

Juoru-ukkoja ja asiallisia ämmiä

Käyn baareissa oikeastaan vain työasioissa. Eilen olin turkulaisessa Kuka-baarissa antamassa pisteitä Levyraadissa. Virallisen osuuden jälkeen istuin iltaa kirjailijaseurassa. Oli hauskaa iskeä juttua ja kuulla mehevimmät juorut – sellaisia kirjailijat ovat: juoru-ukkoja.

Minä olen tietysti pahin kaikista. Kerroin esimerkiksi, että X pani Y:tä, eikä Z sen takia saanut kustannussopimusta Ö:hön.

Kirjalliset kuviot ovat Suomessa pienet. Ne ovat pienet kaikkialla. Olennaisia asioita on turha salata, ne tulevat kuitenkin ilmi.

Toiset pääsevät traumaattisista kokemuksista helpommin yli kuin toiset – oli kyse sitten siipan uskottomuudesta tai kaverin kirjoittamasta murskakritiikistä valtakunnan ykköslehteen.

Miten tulla ihmisten kanssa toimeen ja pysyä ihmisenä, se on se yhtälö joka jokaisen on ratkaistava omassa päänupissaan. Jotkut keksivät ratkaisun itse, jotkut tarvitsevat kavereiden vertaistukea tai terapiaa. Jotkut ampuvat aivonsa seinälle.

---

Seuraavat kirjalliset esiintymiset:

12.3.2017 Sinisen hämärän kirjallinen iltapäivä (Turkuseuran Möötti-Sali, Brinkkalan talo, Vanha Suurtori 3, Turku)

23.3.2017 Lavaruno-opas julkkarit (Café Mascot, Neljäs linja 2, Helsinki)

31.3.2017 Kirjailijayhdistysten Talvipäivien iltatilaisuus (Jazzklubi Monk, Humalistonkatu 3, Turku)

11.4.2017 Runöklubi (Bar Ö, Linnankatu 7, Turku)

4.5.2017 Helsinki (tiedot tarkentuvat myöhemmin)



Ei kommentteja: