Muutaman tunnin kuluttua luen runoja boheemissa
turkulaisbaarissa. Kyseessä on kenties kaupungin berliiniläishenkisin mesta,
Bar Ö.
Ajattelin lukea runot ihan selvin päin, katsotaan
onnistuuko. Mikrofonia en ainakaan potkaise.
Mietin sitä helvetinmoista määrää kotimaista
runoutta, jota luin vuoteen 2000 asti. Miten se on vaikuttanut minuun –
ainakaan mikään sen jälkeen kirjoitettu ei oikeastaan ole vaikuttanut, jos
rehellisesti sanon.
On ollut hakukonerunoutta, kokeellista runoutta,
käsiterunoutta ja kuvataiderunoutta. Se kaikki tuli nähtyä jo nuorena
Taide-lehdestä. Luin niitä Joensuun kaupunginkirjastossa ja taidemuseossa.
Arvostan pelkistettyä ilmaisua, josta olennainen
välittyy. Viime kädessä kysymys on aina rakkaudesta ja kuolemasta – siis
elämästä.
Kirjoitan, siis elän.
Turun Hannunniitussa 11.4.2017
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti