Media tiedotti
viikonloppuna, että Savukeidas-kustantamo lopettelee pikku hiljaa toimintaansa.
Asia on kustantamon kirjailijoilla ollut tiedossa jo hyvän aikaa. Kustantamon
toiminta ei kuitenkaan lopu kuin seinään.
”Mutta jos jostain
vielä ilmaantuu sellainen teksti, joka on ihan pakko julkaista, niin kyllä
meiltä löytyy vielä munaa sekin tehdä.” (Erno
Selänne)
Kustantamon toinen
voimamies Erno Selänteen lisäksi on tietenkin Ville Hytönen. Meillä sujui heti alusta lähtien, eikä ollut ihme
kun Ville 2002 ehdotti että antaisin seuraavan käsikirjoitukseni Savukeitaalle.
Viides runokokoelmani Pyhä kankkunen
ilmestyi helmikuussa 2004. Sitä ennen olin jo ollut mukana kustantamon
runo-CD:llä Runo & Ääni (2002).
Omasta
näkökulmastani upea matka Savukeitaan kanssa on taltioitu Suomi-trilogiani päätösromaaniin
Kuumat raiteet (Robustos 2017), koska
kyseessä on kaunokirjallinen teksti, kustantamon nimi on muutettu Savustamoksi.
Ville on Viljami ja Erno on Einari.
Mitään juttuja ei
ole tarvinnut keksiä omasta päästä, sen verran värikkäitä asioita kustantamon
ympärillä on tapahtunut.
***
Henkilökohtaisesti
en usko, että Ville ja Erno ovat sanoneet viimeistä sanaansa kustantajina –
ainakin Villellä uskoisin veren vielä vetävän alalle myös vastuullisena
kustantajana, kustannustoimittajana tai yleismies-jantusena.
***
Turussa runous
(painettu ja lavoilla esitettävä) voi hyvin. Laitan tähän loppuun puheen, joka
minulta pyydettiin uuden runoklubin pyörähdettyä vastikään käyntiin Bar Ö:ssä.
---
TURUN LIVERUNOUDEN SALAINEN HISTORIA KOLMESSA
MINUUTISSA
(liveruno-termiä
käytti alun perin Markku Into 1994)
Alussa olivat Jarkko
Laine ja Markku Into. He esittivät silloin tällöin erilaisissa tilaisuuksissa
runojaan. Paikkana saattoi olla kirjakauppa, kirjasto tai Turun Piirustuskoulun
illanvietto.
Vuonna 1994 asiat
muuttuivat. Down By The Laiturin runoklubille Pub Hunter’s Inniin kokoontuivat
runojaan lukemaan Markus Jääskeläinen, Tommi Parkko, Ilkka Koponen, Timo
Lappalainen ja minä. Alettiin puhua Turun runoliikkeestä. Alkuperäisestä
porukasta kukaan ei ollut kotoisin Turusta.
Kohta messiin
tulivat Kari Aartoma, Mika Terho ja Seppo Lahtinen. Viimeksi mainittu innostui
hommasta niin paljon, että perusti Sammakko-kustantamon.
Alkoi säännöllisen
epäsäännöllinen runoklubitoiminta. Tuli kiertueita ja keikkoja ulkomaille.
Mukaan liittyivät Esa Hirvonen, Jukka Hannula ja Juha Kulmala.
Naisia ei saatu
patistettua lavalle kirveelläkään. Lopulta Pauliina Haasjoki, Reetta Niemelä,
Jenni Haukio ja Heli Peltoniemi perustivat Grupo Kapustarinnan ja
Lumooja-lehden. He alkoivat järjestää keikkoja ja esiintyä lavoilla.
Jo vuoden 1994 runoklubilla
Huntersissa oli julkistettu historian ensimmäinen Tuli & Savu -lehti. Onkin
varsin perusteltua puhua tuosta 16.6. järjestetystä klubista ns. Turun
runoliikkeen tai vaihtoehtoisesti Turun koulukunnan alkupamauksena. Päivä on
helppo muistaa, koska se on sama kuin James Joycen Bloomsday.
Mika Kivelä julkaisi
varjon lailla omakustanteitaan, lopulta hänkin innostui nousemaan estradille,
kun järjestettiin historian toinen Runoilijat estradille -koulutus. Vuosi oli
2000. Ensimmäinen järjestettiin 1995. Olin sattumalta järjestämässä molempia
juttuja. Kun Mika Kivelä 2006 järjesti ensimmäisen Runo & Rock -klubin,
olin sattumalta vuotta aiemmin ollut mukana järjestämässä TVO:n kanssa
samannimistä klubia. Kivelä on herrasmies ja kysyi, että haittaako tapahtumien
samannimisyys. Vastasin, ei haittaa. ”Runo” ja ”rock” ovat yhteistä omaisuutta,
ei kukaan voi omia niitä laittamalla väliin ja-sanan.
Nyt kolmeminuuttinen
on täynnä. Esa Hirvonen tai Juha Kulmala voi seuraavalla kerralla jatkaa tästä,
jotta päästään Susinukke Kosolan ja Artemis Kelosaaren aikakauteen muutenkin
kun näin aasinsillan kautta.
Kiitos teille
ystävät ja kuulijat, ilman teitä liverunotoimintaa ei olisi – tai se olisi
ainakin pirun paljon tylsempää!
Puerto Rico, Gran
Canaria
Markku Innon kuolinpäivänä
7.1.2018
TAPANI KINNUNEN
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti