***
En kuole kokonaan,
En kuole kokonaan,
sanon pojalleni älä
katso surua,
tämä musta hiljainen
auto on kuin meidän farmari,
kuvittele arkun
sijaan retkieväät, telttakepit,
kuvittele kevät ja
takalasiin sormenjälkiä,
muistathan
vesimyllyn jonka toukokuussa
kyhäsimme
käytetyistä kahvilusikoista puroon,
seitsemän lusikkaa
kuin seitsemän viisaria
maailmasta jonka
sinettiä ei vielä oltu murrettu;
ikäiseni kivet olisi
viety jo täältä pois,
älä kysy mitä niille
tehdään, ehkä
vain nimetään
uudelleen, tai upotetaan suohon,
niin vuosisadassa
tai parissa rakentuu kivijalka,
siihen pystytetään
kirkko, sillä pohja on suollakin,
kaikella mitta ja
määränsä, et tiedä siitä vielä,
mutta maa revitään
auki yhä uudelleen,
povi joka ruokkii
myös nielee meidät;
ja nyt sataa
tihuuttaa,
sateenvarjon
tummassa saatossa
kuuletko kannen
unettavan ropinan,
keväisen telttakankaan
laulun?
ILKKA KOPONEN
(runo Ilkka Koposen
postuumista runokokoelmasta Korvalehti,
1998, Nihil Interit)
Copyright Leo
Koponen
***
Yllä olevan runon
kirjoitti Kuopiosta kotoisin oleva 24-vuotias uskontotieteen opiskelija Turussa
talvella 1997–98. Hän tiesi poistuvansa keskuudestamme oman käden kautta. Jo
edellinen kesä oli paha, kaikki merkit olivat näkyvissä. Runoilija sai apua
ongelmiinsa, muttei riittävästi. Sukulaiset olivat tilanteen tasalla, mutta
asuivat muualla Suomessa. Pahimman yli luultiin jo päästyn.
Lopullinen niitti
oli Martti Anhavan hylkäyskirje.
Ilkalla oli valmis runokokoelman käsikirjoitus Otavalla, Jarkko Laine suositteli ja piti Ilkkaa suurena lupauksena. Laineen
mielestä runokokoelman läpimeno oli läpihuutojuttu. Martti Anhava oli toista
mieltä, hän piti kokoelmaa hyvänä, mutta sen tarjoamaa maailmankuvaa liian
pessimistisenä, jotta Otava haluaisi julkaista sen.
Jarkko Laineella ja
Martti Anhavalla oli tuohon aikaan riitaa kaikesta. Käsitykseni on, että Ilkan
käsikirjoitus joutui tässä sijaiskärsijäksi, Anhava tiesi Koposen olevan
Laineen ”suojeluksessa”.
Hinta oli kova.
Viimeinen varma havainto nuoresta runoilijasta elossa on syntymäpäiväni jälkeisenä yönä
helmikuussa, kun Tuomo Karhu näki
hänet.
Kaksi päivää
myöhemmin runoilija löydettiin kuolleena opiskelijayksiöstään omana
syntymäpäivänään.
Olimme monesti
laskeneet leikkiä syntymäpäiviemme läheisyydestä, että jotain yhteistä pitäisi
keksiä.
***
Ilkan runokokoelma Korvalehti julkaistiin postuumisti
loppukeväästä 1998. Hänen esikoisensa Ovelta
on riisuttu nimi voitti Runo-Kaarina-kilpailun 1996. Sitä kautta Jarkko
Laine kiinnostui hänen teksteistään.
Kun viittasin Martti
Anhavan hylkäyskirjeeseen, niin sen olemassaolosta on todisteita: Ilkka kutsui
minut Imamin Keinutuoliin samana päivänä, kun hylsy oli tullut postissa.
Hylkäyskirjeen kokonaisuudessaan luki aika moni.
En kuitenkaan väitä,
että käsikirjoituksen hylkääminen oli ainoa syy Ilkan peruuttamattomaan tekoon.
Siihen oli muitakin syitä, joita en käy tässä käsittelemään. Viimeinen pisara
hylkäys joka tapauksessa oli.
***
Ilkan postuumi teos
löytyy kirjastoista. Se kannattaa lukea ja miettiä samalla ns. auktoriteettien
erehtymättömyyttä.
Kippis Ilkalle!
Turun Hannunniitussa
8.2.2018
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti